Elmn-lehti

Mainospalkki
"Elämme kristinuskon iltahämärässä”

Yhdysvaltalainen teologi ja yliopistomies David Bentley Hart on vakuuttunut siitä, että länsimaisen kulttuurin kultakausi on ohi. Kristittyjen on silti turha surkutella väistämätöntä.

– Kristinuskon ja vallanpitäjien suhde oli alun alkaenkin hyvin keinotekoinen, Hart huomauttaa toukokuun alussa ilmestyvän Elämään-lehden haastattelussa.

Professori David Bentley Hart on ortodoksiteologi, filosofi ja kirjailija, joka osallistuu kotimaassaan Yhdysvalloissa aktiivisesti uusateismien esiin nostamaan kristinuskon koskevaan keskusteluun.

Hart on yliopistomies, jonka mukaan paljon julkisuutta saaneiden ateistien kuten Christopher Hitchensin, Richard Dawkinsin tai Sam Harrisin uskontokritiikki perustuu pinnallisiin yksinkertaistuksiin ja suoranaiseen tietämättömyyteen.

Ensi viikolla ilmestyy suomeksi Hartin kirja Ateismin harhat, jossa hän esittää arvionsa siitä, kuinka kristinuskon vaikutuksen vähittäinen heikkeneminen vaikuttaa länsimaisen ihmisen tapaan kokea maailma ja oma paikkansa sen keskellä.

– Kyse on juuriin asti menevästä muutoksesta siinä, kuinka ymmärrämme maailman, ihmisyyden ja moraalisen hyvän. Tähän vallankumoukseen liittyy kulttuurin muutos. Kristinusko sai aikanaan aikaan tällaisen muutoksen, ja nyt on menossa vastavallankumous, jossa kristinuskosta irtaannutaan.

Hartin mukaan muutos saa käyttövoimansa muodissa olevasta harhasta, joka olettaa nykyisten moraalisuuden muotojen säilyvän maallistuvassa maailmassa.   

– Jos paikallista kulttuuria ja hengellisiä yhteisöjä ylläpitävä moraalinen ja metafyysinen rakenne häviää, yhteiskunta hakee arvonsa ja eettisen koodistonsa valtion yleisistä toimintatavoista. Ensimmäinen seuraus on kulttuuristen arvojen muokkaantuminen sen mukaisesti, mikä on käytännöllistä ja tuottoisaa.

– Kun kristinusko väistämättä häviää länsimaista, se ei jätä jäljelle mitään muuta kuin ihmisen puhtaan tahdon – ja taistelun aineellisen hyvinvoinnin herruudesta.

Lue laaja David Bentley Hartin erikoishaastattelu toukokuun Elämään-lehden numerosta.