Asiaa kannattaa ainakin pohtia. Mitä boikotoinnilla käytännössä tarkoitetaan? Rakentuuko sen avulla mitään hyvää? Miten tärkeää on kirkon yhtenäisyys? Minkä hinnan olemme valmiit maksamaan boikotoinnista? Entä konsensuksesta?
Jumalan Sanasta luopuvia paimenia ei kannata kenenkään uskovan seurata, se on selvä, mutta miten käytännössä suhtautua harhapolulle vieviin paimeniin, niin piispoihin kuin pappeihinkin? Miten heidän boikotoimisensa tapahtuu, siis jos ei halua erota kirkosta?
Itse olen kallistumassa sille kannalle, että Raamatun Sanasta luopuminen on liian kova hinta kirkon yhtenäisyydestä.
Ennen kuin omat lapseni menevät rippikouluun, haluan tarkistaa, millaisia ajatuksia rippipapeilla on. Tiedän seurakunnassamme olevan pappeja, jotka ajavat voimakkaasti esim. homoavioliittoja. Tai sitten valitsemme lapsillemme suoraan jonkun muun kuin oman kotiseurakuntamme rippileirin.
Tosiaan tuo boikotointi tuntuu siltä, että niitä ensimmäisen kiven heittäjiä ja tuomareita meistä kyllä löytyy. Ymmärtäisin, että ei ole vain kristityn (s.o. armahdetun syntisen) velvollisuus vaan myös ETUOIKEUS kantaa rukouksessa erimieltä olevaa tai pois poikennutta veljeään. Tarvitaan tilaa kohtaamiselle.
Ehkä joskus pitäisi miettiä sitäkin, että kun joku valitsee oikein julkisesti ja tietoisesti Jumalan tahdon vastaisen opetuksen ja elämäntavan, sellainen elämä jo itsessään sisältää tuomionalaisuutta tavalla tai toisella.
Niinpä. Suomessa on sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus, mutta tarkoittaako se, että ei vastuuta?
Kirkko ei ole luopunut eikä luovu miehen ja naisen välisen avioliiton pitämisestä kunniassa. Ainakaan niin kauan kuin Jumalan Sana elää ja vaikuttaa. Jos kerran suojataan pappien, piispojen, opettajien ja muiden oppineiden ammattinimikkeitä, miksi ei voisi suojata vihittyjen avioliitto nimikettä. Näin voisimme kiviä heittelemättä reilusti rukoilla muiden kumppanuuksien ja parisuhteiden puolesta, että Herra kääntäisi kasvonsa heidän elämänsä ylle.
Sinulle, joka haastat boikotoimiskysymyksellä. Nämä ehdottamasi instanssithan tekevät jo, osoittavat väriään. Mutta mitä tulee piispojen boikotointiin. Eivätkö he ole myös veljiämme Kristuksessa ja kutsuttuja omaan palvelutehtävään. Muistan kuulleeni eräässä piispan virkaanvihkimisjumalanpalveluksessa virkaanasettajapiispan sanat:"Sinut (siis vihittävä piispa)on Pyhä Henki tehtävään kutsunut, kaitse siis laumaasi." Ja me seurakuntalaiset voimme rukoilla hänen puolestaan, ja meidän tuleekin rukoilla, jotta hän voisi tehtävänsä täyttää.
Uskaltaisiko johto yhtyä tähän boikottiin niinkuin maalikot uskaltaisi vallanhyvin. Ainakin liberaali suunta tuntuu nyt uskaltavan vaikka ja mitä, mutta uskaltaako raamattu uskollinen linjan johto. Minusta tämä kysymys on haastettu johtoportaalle, papeille, johtajille, srk- työntekijöille että he uskaltaisivat osoittaa väriään.
En ole boikotoinnin kannalla, mutta eriävän mielipiteensä voi aina tuoda julki, ja se pitääkin selkeästi tuoda julki. Sensijaan repivä riitely kristittyjen kesken ei millään tasolla vie evankeliumin asiaa eteenpäin. Olisiko tässä muistettava Jeesuksen vertaus viljan sekaan levinneestä rikkaruohosta, joka on jätettävä rauhaan, ettei itse viljakin tulisi rikkaruohon mukana revityksi pois?
Toisaalta ymmärrän boikotoinnin siinä mielessä, että kristillinen järjestö on vastuussa siitä julistuksesta, jota sen piirissä tuodaan esiin. Jos siis joku piispa edustaa näkemyksiä, joita järjestö ei pidä raamatullisina, miksi he kutsuisivat tällaista piispaa tapahtumiinsa?
Toisaalta: jos järjestö kuitenkin kuuluu ja haluaa edelleen kuulua lut. kirkkoon, heillä on tietyssä määrin velvollisuus kunnioittaa kirkkonsa valitsemia piispoja.
Jokaisessa tilanteessa on kai syytä erikseen miettiä, kutsutaanko piispa mukaan vai ei.
Viime kädessä kuitenkin on niin, että tulee totella enemmän Jumalaa kuin piispoja.
En kuitenkaan koe hyvänä sellaista uhmakasta linjaa, jolle esim. Luther-säätiö on lähtenyt.
Onko siis vain annettava kaikkien kukkien kukkia? Tai onko kenties osattava olla 'juutalaiselle juutalainen, kreikkalaiselle kreikkalainen' evankeliumin tähden? Eikö ole niin, että oksat eivät kannata runkoa vaan runko oksia? Kansankirkossa on monta asuinsijaa, tai tulisi olla. Uskollisista uskollisin, iäkäs kirkossa kävijä totesi, että aina voi kirkkoon mennä rukoilemaan saarnamiehen puolesta, mutta erityisesti silloin kun saarnaa ei ymmärrä Jumalan Sanan valossa. Boikotoinnin sijaan kannatan enemmän rukouksen henkeä sen puolesta, että kirkon sanoman ristin muotoinen ydin säilyy näkemysten sivuversoista huolimatta.
